Tervetuloa mukaan Warkiksen Leijonakouluihin kaudelle 2022-2023

Leijonakoulujen kauden 2022-2023 ilmoittautuminen on alkanut. Muistathan ilmoittautua suosittuun matalan kynnyksen harrastukseen.

Tutustuminen Leijonakouluhin on maksutonta (kolme ensimmäistä käyntikertaa)

Leijonakoulut on loistava matalankynnyksen tapa aloittaa jääkiekko. Toiminnassamme on tarjolla kaksi ryhmää iän sekä lähtötason mukaan. Jokaiselle lapselle pyritään löytämään oikea paikka aloittaa harrastus. Leijonakouluissa tärkeintä on lapsilähtöinen toiminta, jossa lasta pyritään opettamaan leikkien sekä pelaamisen avulla. Pyrimme leijonakouluissa siihen, että lapsi liikkuu joka kerta mahdollisimman paljon ollessaan jäällä. Toimintaamme mahtuu mukaan myös lisää ohjaajia, mikäli ohjaaja porukkaan liittyminen kiinnostaa, niin ota rohkeasti yhteyttä!

Leijonakoulu ryhmien opetukselliset sisällöt on jaettu seuraavasti:

  • Kasvatukselliset sisällöt
  • Lajitekniset sisällöt (luistelu, kiekonhallinta ja mailatekniikka)
  • Leikit ja kisat
  • Pelin oppimiseen liittyvät sisällöt

Leijonakoulujen toimintakausi alkaa syyskuussa. Uudet innokkaat lapset ovat tervetulleita mukaan toimintaan! Mikäli lapsi oli mukana viime kaudella, niin teethän ilmoittautumisen myös tulevalle kaudelle.

Muistathan ilmoittautua, niin saat tiedon harjoitusten alkamisesta.


Luistelukoulu

Vakiovuoro torstaisin klo 17-18 harjoitushallissa ja lauantaisin klo 10-11 joko NPS Areena tai harjoitushalli. Seuraa ilmoittelua!

Luistelukoulu on ensimmäinen askel aloittaa harrastus. Ryhmässä tutustutaan jäähän, opetellaan kaatumaan ja nousemaan ylös erilaisten leikkien kautta. Kun luistimilla on opittu pysymään pystyssä, tutustutaan hieman myös peliin nimeltä jääkiekko ja otetaan mailat sekä kiekot mukaan.

Tähän ryhmään tultaessa ei tarvitse vielä osata luistella tai tulla toimeen yksin jäällä. Luistelukoulu ryhmässä lapsen on turvallista aloittaa jääliikunta yhdessä vanhemman kanssa. Jäällä lapsen kanssa tulee olla joku tukihenkilö lapsen apuna.

Milloin: Vakiojäävuoro tarkennetaan lähempänä. Toimintaa 1-2 x viikossa syyskuun puoliväli – maaliskuun puoliväli

Missä: Kämärin jäähallit

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2019 – 2016 syntyneet ja aloittelijat.

Hinta: 10€ kevätkausi. Sisältää seuran jäsenmaksun 10€. HUOM! syyskauden maksun maksaneille kevät kausi on ilmainen!


Warkis Luistelukoulua sponsoroi kaudella 2022-2023 Varkauden Aluelämpö.


Leijonakiekkokoulu

Vakiovuorot MA klo 17.00-18.15 HH ja PE klo 17.30-18.45 NPS Areenassa

Milloin: Vakiojäävuorot tarkennetaan lähempänä. Toimintaa 2 x viikossa syyskuun puoliväli – maaliskuun puoliväli

Missä: Kämärin jäähallit

Kenelle suunnattu: Suositeltavat ikäluokat 2017 – 2015 syntyneet. Tämän lisäksi leijonakiekkokoulu on sopiva ryhmä hieman vanhemmille vasta-alkaja lapsille tulla mukaan toimintaan.

Hinta: 20€ keväkausi. Sisältää seuran jäsenmaksun 10€. HUOM! syyskauden maksun maksaneille kevät kausi on ilmainen!

Leijonakiekkokoulussa siirrytään yhä enemmän jääkiekon taitojen opetteluun. Pääpainona on edelleenkin luistelun opettelu, erilaisten leikkien sekä pelien avulla. Mukaan otetaan mailat ja kiekot heti kauden alusta. Peleihin ja leikkeihin sisällytetään jääkiekon lajitaitoja. Taitotasona ryhmässä on sujuva toiminta jäällä itsenäisesti, leijonakiekkokoulussa on myös lapsella oltava jo täysi jääkiekkovarustus.

Warkis Leijonakiekkokoulua sponsoroi kaudella 2022-2023 Savon Voima.



TÄSTÄ ILMOITTAUTUMAAN!


Infoa mukaan tuleville lapsille ja perheille.

- Harjoituksia on mahdollista seurata jäähallissa

- Tulethan aina ajoissa paikalle

- Luistinten teroitusmahdollisuus pyritään järjestämään

- Muista pakolliset varusteet:

o ristikollinen kypärä

o kaulasuoja

o luistimet

o maila

o HUOM! Leijonakiekkokoulussa on hyvä olla täydellinen jääkiekkovarustus heti kauden alusta alkaen. Näin takaamme turvallisen harjoittelun lapselle

- Seuralla on myös yksittäisiä varusteita, joita on saatu lahjoituksena. Näitä annetaan eteenpäin jäähallilla


Tervetuloa mukaan Warkiksen Leijonakouluihin!

Leijonat - Leijona-kiekkokoulu